Se Punainen Tupa

Maatilan hankinta oli työn ja tuskan takana ja pakko oli tyytyä rahan ja saatavuuden aiheuttamiin kompromisseihin. Täällä etelämpänä siis noita maatiloja on aika hintsusti tarjolla. Siis sellaisia, joissa sitä maata oikeasti on mukana. Valtaosa tarjolla olevista tuppaa olemaan sellaisia, että niistä on ensin pellot myyty ympäriltä naapureille ja sitten myydään sellaista parin hehtaarin tontilla olevaa ”maatilaa”. Eihän sellaisella tee yhtään mitään! Ja kun sitä lottovoittoakaan ei ole tähän ikään kohdalle napsahtanut, niin ne miljoonan maksavat jäi ihan suosiolla katsomatta.

Syksyllä käytiin vähän ajelemassa pari tarjolla olevaa kohdetta läpi. Ihan siis sillä ajatuksella, että miltä se pidempi ajomatka ja kauempi etäisyys kaupungista tuntuu käytännössä. Olen toki asunut yli kymmenen vuotta kauemman ajomatkan päässä juurikin maaseudulla, joten tiedän kyllä, ettei se ajomatka hetken päästä enää tunnu miltään. Toki se karsii semmoisia hetken päähänpistos-ajeluita ja muutenkin, ei sieltä huvita noin vaan vaikka leffaan tai kuntosalille lähteä. Mutta ei siellä nyt niin maailman äärissä olla, kuin kaupungissa asuvat usein tuppaavat ajattelemaan.

Yksi noista kohteista oli paikka, joka ihastutti heti, kun pihaan ajoi. Käytiin sillä kertaa siis vain kääntymässä. Toinen kohde, joka ajettiin, oli lähellä, hyvin lähellä kaupunkia, joskin siinä oli juuri sellainen pieni 4 hehtaarin tontti ja paljon uudisasutusta ympärillä. Ei kyllä säväyttänyt yhtään, päinvastoin ahdisti, vaikka siinä tuo sijainti sinänsä hyvä asia olikin.

Vuoden vaihteen jälkeen vasta raahauduttiin pankkiin keskustelemaan raha-asioista. Siihen asti vain seurasin maatilatarjontaa, joka oli siis hyvin hiljaista. En oikein edes tiennyt, että minkä hintatason tiloja sitä uskaltaa edes haaveilla. Pankissa käynnin jälkeen sitä olikin sitten kovasti viisaampi ja se konkretisoi tämän homman. Siispä heti valittiin kolme kohdetta, joissa käytiin tutustumassa. Yksi niistä oli se, jossa syksyllä käytiin pihassa kääntymässä. Siellä käytiinkin ekana.

Paikka ihastutti edelleen ja siinä oli kuitenkin peltoa sentään vähän enemmän, kuin pari hehtaaria. Ei kuitenkaan tehty heti tarjousta, sillä ei ollut vertailukohtia ja haluttiin kaksi muutakin kohdetta käydä katsomassa. Toisessa kohteessa oli hyvät pellot, hyväkuntoiset ulkorakennukset, mutta se talo... Sen olisi puskutraktorilla laittaa kasaan ja rakentaa uuden tilalle. Hinta oli silti paljon korkeampi, kuin ekassa paikassa. Kolmas paikka oli oikein ihastuttava ja siellä oli kaikki rakennukset hyvässä kunnossa. Sen miinuksena oli kuitenkin liian vähän maata. Kokonaispinta-alana sitä oli yhtä paljon, kuin ensimmäisessä paikassa, mutta siitä puolet olikin metsää. Ja me tarvitaan peltoa. 

Punnittiin näitä miinuksia ja plussia eri paikoista. Huomattiin myös, että sellaista maatilaa, joka suoraan kävisi meidän tarpeisiin, ei ole mahdollista saada. Siispä piti miettiä mitä haluamme tehdä: uusia ulkorakennuksia, uuden talon vai metsä muuttaa pelloksi. Päädyimme tekemään tarjouksen ensimmäisestä paikasta, joka ihastuttikin eniten noista kolmesta muutenkin. Juuri sellainen olo siitä tuli, että kuin kotiin olisi tullut.

Tarjouksemme hyväksyttiin ja voi sitä riemua! Tällä hetkellä oma rivitalokolmio on nyt myynnissä ja muuttamaan pääsemme, kun tämä on saatu myytyä. Voi kun se menisi pian kaupaksi! Eilen sain kiinteistövälittäjältä tiedon, että joku oli soitellut tämän perään kiinnostuneena. Tulee sunnuntaina katsomaan, joten jännittää kovasti. Sormet ristiin nyt, että menisi.

 Tämä paikalle saapumisnäkymä sykähdytti heti alussa. Tämä on se meidän punainen tupa!

 Peltoa on, joskin vanha navetta pitää rakentaa uudelleen.