Mihin ne karitsat katosi?

Moi! Me ollaan aika isoja jo! Toi lampuri puhui jotain punnituksesta viikonloppuna, en tiiä mitä se taas pölisee.

Talvella syödään muutakin, kuin ylähuulta!

Heinät on nyt tehty tulevalle talvelle, eli lampaiden eväät on turvattu. "Luottoisäntä" kylältä kävi pyöräyttämässä meille liudan traktorin munia. Pääosan halusin kuivaheinänä, koska tykkään vaan siitä niin paljon. Syystä että: se tuoksuu hyvältä ja maistuu hyvin lampaille, ne mitä jää syömättä, voi käyttää kuivikkeena, eikä se mene huonoksi avaamisen jälkeen. Käytännössä siis mitään ei mene hukkaan. Lisäksi ravintoarvotaulukosta katselin, että siinä on paremmat arvot, kuin säilörehussa.

Säilörehua nyt kuitenkin parilta lohkolta otin lisäksi, että on sitäkin. Jos tulee vielä toinenkin sato noilta lohkoilta, niin tehdään vielä toinen satsi säilörehua. Säilörehupaalista vaan tuppaa menemään aina osa hukkaan. Se alkaa mätänemään ennen kuin lampaat ehtivät sen popsia kokonaan. Sitten talikoidaan aina paalinloppu pois ja nakataan mäelle. Säilörehu myös haisee pahalle, oikeastaan jo heti, kun paalin avaa. Säilörehussa taas on jotain sokereita ja semmoisia enemmän, kuin kuivaheinässä.

Tätä olenkin ihmetellyt ja pohtinut, että kumpaa oikein kannattaa tehdä. Yksi lampuri jossain vaiheessa tuumasi minulle, että aikoo tehdä enää pelkästään säilörehua. Onhan se säilörehun tekeminen helppoa, kun ei tarvitse kuivatella juurikaan niiton jälkeen. Nopeaa myös, kun aamulla kaataa ja illalla paalaa. Itse nyt olen muodostunut täysin kuivaheinä-faniksi! Katsotaan olenko sitten taas vuoden päästä samaa mieltä...

Viime vuonna tein parit isot virheet rehujen teoissa. Ensimmäinen oli se, että ne tehtiin aivan, aivan liian myöhään. Toinen oli se, että tehtiin liian vähän paaleja. Nyt olen aika paljon viisaampi (ja myös vuoden vanhempi :) Rehut on tehty oikeaan aikaan ja riittävästi on. Tänä vuonna heinät olivat n. 1 kk myöhemmin kypsiä, kuin viime kesänä olivat. Ja kuitenkin meillä on nyt tehty jo rehut ja viime kesänä ei vielä tähän aikaan ollut... Tässähän on oppinut jotain, hyvänen aika!

Kävin luottoisännän kanssa nuo lohkot läpi hyvissä ajoin ennen rehujen tekoa ja kuuntelin korva tarkkana mitä kertoi heinien kypsymisestä niittovaiheeseen. Säilörehu tehdään nuoremmasta heinästä, koska sen ei tarvitse kuivua niin paljon ja voi olla lähtökohtaisesti kosteampaa. Kuivaheinään tarkoitettu heinä sitten kasvaa vähän vanhemmaksi pellolla, että sitten saa kuivatettuakin niiton jälkeen. Liian vanhaksi ei toki päästetä, ettei ole aivan kortista.

Nyt, kun haettiin lampaiden hyvinvointitukea, niin se velvoittaa meidät tekemään rehuanalyysit. Tämä liittyy ruokintasuunnitelmaan, joka täytyy lampaille tehdä vuodeksi kerrallaan. Sen teen itse RuTaLan avulla. Ja että ruokintasuunnitelman voi tehdä, täytyy tietää minkälaisilla ravintoarvoilla olevaa rehua lampaille syöttää. Onneksi ei itselle tarvitse tehdä ruokintasuunnitelmaa, ihan ahdistaisi jo moinen.

Jossain vaiheessa oli vähän huolissani heinän laadusta pelloilla, mutta se taisi johtua vaan tuosta ihmeellisestä hitaasta kasvusta ylipäänsä tänä keväänä luonnossa. Yhtäkkiä hienät alkoivat rehottamaan mehevän vihreinä sopivasti ennen rehun tekoa.

Pääsin myös naapureiden kanssa tekemään heiniä seipäille. Tämä oli järisyttävä kokemus kaupunkilaistytön elämässä. En ole nimittäin ikinä tätä ennen päässyt heinäpellolle tekemään niitä. Se oli oikein hauskaa puuhaa!

Niin ja maalais-slangiakin olen oppinut:
tähkiminen = heinä "kukkii", eli tähkii (tähkät on tulleet esiin)
ruohostaminen = niitetään tuoretta heinää eläimille syötäväksi
tilsa = hangollinen heinää
kenkäheinää = ohutta, huonoa heinää

 Ensimmäinen heinäseipääni, minkä olen ikinä tehnyt!

 

Pellot on nyt paljaana, kun heinät on kerätty paaleihin.

 

 

 Sitten vaan kauniita kukkia! Nämä ovat kyllä parhaita "kukkapenkkejä", mitä on olemassa.

23 määkijää lisää Punaisella Tuvalla

Viime postauksessa kuvattu ensimmäisenä syntynyt pässi-poika vääntyneillä etujaloilla ei valitettavasti selvinnyt eläjäksi. Vaikka etujalat lastoitettiin, ne olivat kuin spagettia, eivätkä asettuneet. Eihän tuo olisi pysynyt edes emänsä perässä reppana.

Loput karitsoinnit menivät onneksi hyvin, eikä mitään ihmeellistä enää tapahtunut. Pontevia pikku karitsoita määki pian korvia huumaavasti 23 kpl. Niistä 13 on uuhia ja 10 pässejä. Uuhi-karitsat jäävät Punaiselle Tuvalle kasvattamaan katraamme kokoa. Pässeistä mahdollisesti pidämme yhden.

Karitsat olivat äiteineen lampolassa siihen asti, että nuorimmat karitsat olivat parin viikon ikäisiä. Nyt ne ovat olleet laitumella reilun viikon.

Siirto-operaatio oli mielenkiintoinen! Karitsa-parat olivat alkuun niin hämmentyneitä, kun tuttu ja turvallinen lampola yhtäkkiä laajentui huimaavan suureksi maailmaksi. Osa ei olisi uskaltanut tulla lampolasta ollenkaan ulos. Siinä sitten tovi vietettiin lampolan edustalla, että karitsat taas löysivät äitinsä ja hetken ihmettelivät missä ovat. Sitten lähdettiin. Kerran jouduttiin palaamaan koko porukan kanssa takaisin, kun muutama karitsa itsepintaisesti jäi huutamaan lampolan edustalle, eikä seurannut mukana. Lopulta karavaani lähti matkaan kaikki jäsenet mukana.

Laitumelle kun päästiin, ei mennyt kauaa kun karitsat alkoivat ottaa ilon irti suuresta tilasta. Porukalla kirmasivat laitumella ja hyppiä pukittelivat minkä ehtivät. Aika suloista oli sitä seurata! Uuhet taas tempoivat ruohoa suuhun suuren suuria tukkoja. Niille rakennetun katoksen ottivat oikein hyvin käyttöön. Oikein tyytyväisiä ovat olleet siellä.

Ossi pääsi taas töihin, kun laitettiin vielä pieni astutusryhmä sille. 5 uuhta vietti pari viikkoa herraseurassa. Saa nähdä tuleeko sitten syksyllä taas pikkuisia meille. Toivottavasti!

Tähän kuvapläjäys pikkuisistamme, jotka nyt kuukauden ikäisinä ovat kasvaneet jo aivan huimasti!

 Vasta syntyneet Maukka, Mane ja Mirkku

 Karitsat saavat lisäruokaa aamuin illoin, 6 karitsaa on opetettu tuttiämpärille.

Matkalla laitumelle suureen maailmaan.

Kyllä nyt kelpaa!