sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Loppukaneetti

Nyt on tullut loppukaneetin aika. Puolitoista vuotta edellisen blogikirjoituksen jälkeen ja lähes neljä vuotta blogin avauksesta. Uuden elämän avauksesta, kun punainen tupa oli vielä haave.

Tässä loppukaneetissa avaan mitä minulle itselleni tapahtui haaveiden toteuttamisen aikana. Mennään aika syvälle. Paljon syvemmälle ei taida edes päästä. Haluan silti tämän kertoa, sillä koen sen velvollisuudekseni ja se kuuluu elämänmuutokseen. Tämä on pitkä teksti. Eikä siihen silti mahdu kaikki. Tämä on minun henkilökohtainen kasvutarinani.

Muutos yllättää


Yllättävän moni on kuluneina vuosina innoittunut tästä blogissa kertomastani muutoksesta. Onhan se hieno ja rohkea teko, sitä ei käy kieltäminen. Edelleenkin tekisin saman valinnan, kuin neljä vuotta sitten. Ihan en vain arvannut minkälaisen mittakaavan kasvuprosessin se samalla käynnistää. Nyt olen onnellinen ja ylpeä kasvustani, mutta kyllä se kuulkaa teki kipeää matkanvarrella. Tasapainon saavuttaminen takaisin kesti tähän asti.

Näin iso elämänmuutos ei voi olla vaikuttamatta. Jätinhän taakseni paljon. Jätin pitkäaikaisen työpaikan, jossa olin tottunut tiettyyn elintasoon ja tiettyyn asemaan. Jätin tutut ympyrät, arjen ja rutiinit. Eikä siinä mitään, itsehän kaipasin muutosta. Entinen elämä ei ollut tyydyttänyt enää pitkään aikaan.

Vaikka muutoksen tiedostaa, ei sitä silti todella tiedä, ennenkuin asiat tapahtuvat käytännössä. En tiennyt kuitenkaan mistä kaikesta joudunkaan luopumaan muutoksen edessä. Kaikkeen ei osannut varautua. Muutos vaikuttaa vähän yllättävilläkin tavoilla. Niistä asioista on vaikea päästää irti, sillä alunperin ne on halunnut säilyttää.

Edessä on kasvu

No, asiaan. Suurin vaikuttanut asia oli se, että kuva itsestäni meni rikki. Tarkoitan sitä, että huomasin minäkuvani perustuneen yllättävän paljon työpaikallani olleeseen asemaan ja tulotasoon. Pidin itseäni taitavana, mukavana ja hyvänä, ihmisenä, joka "on jotakin" ja pärjää missä vain. Huomasin siis yllättäen, että minullahan oli perin iso ego. Tämä ego pisti kuulkaa melkoisen taistelun pystyyn, kun huomasin uusissa ympyröissä, etten olekaan "mitään". Minun vanhat meriittini eivät seuranneet uuteen elämään mukaan. Sanomisillani ei ollut mitään vaikutusta. En enää onnistunutkaan kaikessa, mitä tein. Yhdessä vaiheessa tuntui, etten onnistunut enää missään mitä tein.

Tiesin, että edellisessä työpaikassa ollut asemani vaikutti muiden ihmisten suhtautumiseen minuun. Siis niiden ihmisten, jotka tiesivät, että "olin jotain". Tästä asiasta en koskaan pitänyt. Kuitenkin hyvin paljon yllätyin muutoksen yhteydessä, että se oli hyvin petollisesti saanut minut luulemaan olevani perin hauska ja mukava ihminen. Yhtäkkiä tämäkään ei tuntunut enää pitävän paikkaansa. Minulla oli ollut valheellinen peili, josta olin katsellut itseäni.

Nämä asiat saivat minut tolaltani ja kyseenalaistamaan sekä itseni, että suhteeni. Kuka minä olenkaan ja kuka on oikeasti sen oikean minän kanssa ystävä ja kuka vain egon. En voinut tietää, koska en enää tiennyt itsekään millainen oikeastaan olen.

Huomasin olevani laiska, mukavuudenhaluinen, ylimalkainen, töykeä, asiat keskenjättävä ja perin ikävä ihminen. Erityisesti vuonna 2015 olin täysin hukassa. Aloin pitämään vähän etäisyyttäkin ihmisiin, sillä oli vaikea olla niinkuin ennen. Näin itsestäni vain kaikki ne asiat, joille olin vuosia ollut sokea. Se oli ahdistavaa.

Käperryin ja hiljenin.

Onneksi minulla on aivan ihania ystäviä! Niitä todellisia, jotka jaksavat kannatella. Yksi ystäväni nousi tässä asiassa silmissäni todelliseksi sankariksi. Hänen avustuksellaan kävimme yhdessä lapsuuteni kipeässä muistossa, jossa koin tismalleen nämä ikävät hämmennyksen tunteet. Pääsin lohduttamaan tätä lapsuuden minääni ja kertomaan hänelle, että kaikki on hyvin ja olen hyvä ihminen. Tällä oli käänteentekevä vaikutus kasvuprosessissani. Aloin taas nähdä niitä hyviä puolia itsestäni. Tämä tapahtui kuitenkin vasta kuluneena vuonna.

Uskomuksia, niin paljon uskomuksia


Aloin myös huomaamaan olevani täynnä erilaisia ihmeellisiä uskomuksia asioista. Uskoin, että en ole hyvä, jos en menesty kaikessa. Uskoin hyvin vahvasti, että menestyksen mitta on joko yrityksen suuri menestys tai vastaavantasoinen työ, kuin mistä lähdin. Kaikki muu olisi jollain tavalla alentumista. Se ego oli minussa tiukassa. Luissa ja ytimissä. Pelkäsin myös kuin ruttoa sitä, että rahat loppuu.

Kun rikkoutuu näin pahasti, on vaikeaa kasvattaa mitään uutta. Olen erittäin ylpeä siitä, että kaiken tämän myllerryksen keskellä Punainen tupa komistui, asioita valmistui ja kasvu oli käynnissä. Tästä suuri kiitos menee Punaisen tuvan isännälle. Yksin en olisi pystynyt tuossa tilassa siihen.

Niin kalliit arvot


Vielä egoakin suurempi asia minussa kuitenkin ja onneksi on arvomaailmani. Lähdin aluksi tekemään yritystoimintaa sellaiselle saralle, jonka huomasin hetken päästä sotivan täysillä arvomaailmaani vastaan. Olin heti alkumetreillä tienriesteyksessä. Menenkö egoni osoittamaan suuntaan rahan perässä, vai seuraanko arvojani ja romutan siihen asti kasvattamani yritystoiminnan. Valitsin arvoni. Romutin yritystoimintani siltä saralta. Ja olen ylpeä siitä.

Tämä päätös kuitenkin sysäsi kohti sitä suurta pelkoa: rahojen loppumista. Tulin ensimmäistä kertaa sitten opiskeluvuosien tilanteeseen, että laskuja on nippu kädessä, mutta tilillä ei ole rahaa. Siinäpä sitä sitten itkin ja ihmettelin. Ja kuitenkin syvällä sisälläni riemuitsin yhden pahimman pelkoni kohtaamisesta. Oli outo olo. No, tästä tilanteesta selvittiin ja päätin ottaa aikalisän palaamalla palkkatöihin hetkeksi. Onneksi sain työpaikan, se on nykyään niin vaikeaa. Kaikki sympatiat työtä etsiville. Se on ihan pyllystä!

Jatkoin egoni romuttamista. Sen mukaan minun olisi pitänyt päästä taas jollekin korkeammalle pallille heti töihin. Menin kahvilaan töihin. Se on kivaa työtä! Kohtasin entisiä työkavereita siellä tiskin takaa esiliina päällä ja näin perin hämmästyneitä ja vähän sääliviäkin ilmeitä. Egoa hävetti. Sitten kävi tosi tuuri ja pääsin toimistosihteeriksi. Sekään toki ei egolle riittänyt ja jouduin alkuun tekemään itseni kanssa töitä, että sopeudun. Sopeuduin. Uskon, että egoni on vihdoin nitistetty. En tykkää siitä ollenkaan. Se estää toimimasta ja tekemästä asioita, koska sen mukaan asiat kuuluu tehdä jollain sen mielestä arvostetulla tavalla.

Tasapaino on saavutettu


Opin pikkuhiljaa pitämään itsestäni taas. En enää ollut niin haaoittuvainen muiden sanomisille. Aloin nähdä taas oman arvoni. Voisi sanoa, että olen rakentanut itseni uudestaan. Näen nyt itseni selvemmin ja toivottavasti todenmukaisemmin, kuin ennen.

Opin myös uudestaan tekemään töitä, enkä vain puhumaan niistä. Se ego oli kova puhumaan.

Opin tämän kasvuprosessin aikana niin paljon.  Toivon paljon voimia muille, joilla on kasvuprosessi käynnissä. Tiedän miten haavoittuvainen sitä on sen aikana. Välillä mielen valtaa täydellinen epätoivo. Toivon, että siitä huolimatta jaksat mennä eteenpäin. Eheytyminen ja tasapainoon pääseminen vie aikansa. Se vaan vie aikansa.

Jos olet aikeissa tai jo aloittanut suuren elämänmuutoksen, niin muista nyt hyvä ihminen olla armollinen itsellesi. Muutos tulee vaikuttamaan luissa ja ytimissä. Tiedosta se.

Tasapainon löytymisestä ei ole kauaa. Yhtäkkiä vain tuli sellainen hyvä olo, kuin oli ennenkin. Sellainen vahva olo. Nyt pystyn ajattelemaan ja auttamaan muita, eikä ole tarvetta käpertyä itseeni. Ihanan vapauttava olo.

Punaisella tuvalla on kaikki hyvin!

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Uudesta elämästä on tullut uusi arki!

Tämä blogi on ollut minulle päiväkirja elämänmuutoksesta. Elämänmuutos on nyt vähän niinkuin tehty, joten olen siirtynyt seuraavaan vaiheeseen. Uudesta elämästä on muodostunut arki. Arki, jota en enää vaihtaisi pois! Elämänmuutos ei ole kaduttanut päivääkään, nautin siitä edelleen täysin siemauksin!

Jos joku Punaisen Tuvan lukijoista haluaa seurata arkista elämäämme, sitä voi nyt seurata toisessa paikassa:

Sillanpään Lammastilan Blogi

Saattaa olla, että vielä jotain tänne Punaisen Tuvan päiväkirjaankin laittelen. Ainakin jonkin "loppukaneetin".

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Punaisella Tuvalla kaikki hyvin!

Toinen talvi lampaiden kanssa jo kohta vietetty! Ja toista kokonaista laidunkautta kohden mennään lujaa vauhtia - mahtavaa!

Tässä syksyn ja talven aikana on tullut tehtyä ekaa kertaa taas asioita, eli opittua uutta käytännössä. Villat vein kehräämölle syksyllä ja lankoja sitten myin talven mitaan. Ne loppuivat jo vähän liiankin äkkiä. Nyt sormet syyhyten odotan seuraavaa kerintää huhtikuussa. Tammikuussa meiltä lähti ensimmäiset pässi-pojat teurastamolle ja nekin lihat myin saman tein. Itselle ei tietenkään jäänyt mitään mistään. Suutarin lapsillahan ei ole kenkiä, eikä näköjään lampurilla lihaa, saati villoja... No taljat on vielä muokkaamolla ja niistä olen ollut hipihiljaa, josko meille jäisi edes yksi talja! Niistäkin on jo pari mennyt kuitenkin. Isoista satseistahan ei siis puhuta meidän tapauksessa, muutoin olisi ehkä saattanut jotain itsellekin jäädä.


Karitsoita meille on tulossa huhti-toukokuun taitteessa, ihanaa! Mamma-lampaat voivat hyvin ja pulskasti. En niitä edes ultrannut tällä kertaa. Ei kyllä ole nyt epäilystäkään siitä ovatko nuo tiineenä vai eivät! Tällä kertaa uuhet ovat valkoisia ensikertalaisia ja pässinä musta Ossi-boy. Jännätyksellä odotellaan minkälaisia karitsoista tulee.

Rutiinejahan tässä näköjään alkaa syntyä, kun asioita alkaa tapahtua jo toista kertaa.

Tuossa talvella pässi-poijjaat aiheuttivat pientä liikehditää kylillä. Isäntäväki kun lähti joululounaalle toiselle paikkakunnalle, niin pässit murtautuivat pässilästä ulos sillä aikaa. Juuri oltiin ehditty syödä, kun kylän luottoisäntä soitteli ja kyseli onko meillä pässit tallella, kun tiellä lompsutteli pässiporukka vastaan isolle kirkolle päin... No, eipä täällä muitakaan lampureita ole, joten ilmiselvästi meidän pojathan siellä. Meillä oli tunnin matka kotiin, joten luottoisäntä ystävällisesti saatteli karkulaiset takaisin kotiin. Loppu hyvin kaikki hyvin, onneksi!
 

 Lampaat tykkäävät ulkoilla, pässipojat viettävät varmaan 90 % ajastaan ulkona. Sisälle tulevat vain syömään ja juomaan.

Parveilua havaittavissa, sillä kun lampuri kiipeää navetan vintille, niin on  kerppuja tiedossa!

Paimenet olisivat valmiina töihin. Kuin partiopojat.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Syyskuu suhahti - lampaita ollut meillä jo vuoden päivät!

No niin, no niin! Jo vain se syyskuu hupsahti ohi, eikä yhtään kirjoitusta tänne... No mutta korjataan tilanne nyt saman tein tälle kuulle.

Heti ensi alkuun on muisteltava, että meillä on nyt ollut vuoden verran lampaita. Menipä se äkkiä. Paljon on lampaista taas tullut opittua vuoden aikana, kun omia hoidellut. Edelleen olen aivan ihastunut lampaisiin eläiminä, niin mielenkiintoisia ja hauskoja otuksia. Niin ja söpöjä tietty.

Karitsaiset on kaikki eroteltu äiti-uuhista erilleen. Ensin otettiin pässi-pojat erikseen ja muutaman viikon päästä sitten uuhi-karitsat. Melkoista huuteluahan se sitten oli aina muutaman päivän, kun äidit huutelivat lapsiaan ja päin vastoin. Meillä kun laitumet ovat kuitenkin niin lähekkäin, että hyvin ääni kantaa. Koiria käytettiin avuksi erotteluissa ja hikeä pukkasi! Eihän nuo halua toisistaan suosiolla erota, tietenkään.

Pässi-karitsat pääsivät vanhempien pässien seuraan, eli isänsä huomaan. Uuhi-karitsat saivat seurakseen astutetut uuhet. Kauraa saavat kuitenkin kaikki, niin olkoot nyt hetken samassa ryhmässä. Hyvin meni kaikki nuo erottelut ja siirtelyt kuitenkin.

Lisäruokaa on laitumille nyt annettu, tänään vietiin pässeille paali ja eilen laitettiin toiselle uuhi-laitumelle paali. Kolmannella uuhi-laitumella on hyvin vihreää ja se onkin liikuteltava laidun, joten sitä mukaa siirretään, kun on syöty. On muuten todella kätevä sähköaitaverkko-systeemi! Meinaan tilata niitä lisää, että saadaan toinenkin tuollainen käyttöön.

Lampola oli tarkoitus laittaa talvikuosiin männä viikolla, mutta valitettavasti pienkuormaaja, jolla se oli tarkoitus tehdä, meni viime hetkellä kaputt. Plääh. No, nyt on toisesta paikasta tulossa sellainen vuokralle, mutta suunnitelmia sekoitti toki. Oljet on jo hommattu kuivikkeiksi, nyt kun saadaan vielä vanhat pois alta. Onneksi on ollut lämmin ja kaunis syksy! (Muistan muuten kirjoittaneeni viime vuonna ihan saman asian.) Ensi vuonna kyllä tyhjennetään lampola heti keväällä.

Meillä oli täällä terveydenhuoltokäynti kahden eläinlääkärin toimesta, joiden kanssa meillä on eläinlääkärisopimus. Katsottiin kaikki paikat läpi ja tietysti lampaat myös. Käynnistä tehdään myös raportti, joka toimitetaan Maviin. Mitään yllättävää ei ilmennyt käynnillä. Parin viikon päästä on myös karitsoiden laatuluokittelu, jolloin ne taas punnitaan, lihaksikkuus mitataan ja mitähän kaikkea!

Kerintä oli viime viikolla, nyt alkaa olla villaa kehräämölle vietäväksi pikkuhiljaa. Alkoi mennä jo rutiinilla kerintä-toimet.

Huomenna menen auttamaan lampaiden siirtämisessä laitumelta koirien kanssa naapuri-pitäjään! Jännää, eka kerta, kun tällaiselle keikalle menen. Saapa nähdä mikä on lopputulos... Onneksi en ihan yksin kuitenkaan, vaan paljon kokeneempi ihminen koirineen on mukana. Huh!

Talven viettoon täällä siis pikkuhiljaa valmistaudutaan. Joskin nämä upeat, ihanat syyssäät saisivat kyllä minun puolesta jatkua vaikka kuinka pitkään.

Late ja osa pässi-karitsaisista

 Näin ne villat taas lähtevät ja lampaiden olo kevenee kummasti.

Taas villaa, tämä kesä-villa onkin oikein hyvää.

perjantai 28. elokuuta 2015

Kohta erotellaan...

Mitäs täällä, karitsoita kasvateltu! Ja laitumia rakenneltu... Olen pikkuhiljaa tullut siihen lopputulokseen, että kannattaisi aidata ihan kaikki meidän maat. Saisi sitten hyvät laidunkierrot aikaan. Tänään saatiin yksi uusi laidun valmiiksi -jei! Se tietää sitä, että nyt erotellaan karitsat.

Ylihuomenna se tapahtuu, eli pässikaritsat erotetaan nyt sitten emiltään pois ensin. Siinä onkin ollut miettimistä, että miten noin niin kuin käytännössä. Eihän sitä tule ajatelleeksi, ennen kuin tämmöinen katras on käsissä ja isolla laitumella. Siitä sitten vaan pohtimaan, että kuinka sieltä nyt erotat 10 vilkasta karitsaa muusta porukasta. Tässä touhussa kyllä tulevat taatusti koirat olemaan kullanarvoinen apu! Olenkin nyt ottanut koiran aina mukaan, kun olen vienyt kauroja sinne, että karitsat tottuvat olemaan vähän liikuteltavina.

Karitsat on tarkoitus laittaa hetkeksi isä-Ossin ja Late-pässin kanssa samaan aitaukseen sähköaidan taakse. Ihan sen vuoksi, että oppivat vähän kunnioittamaan aitoja. Kyseinen laidun on aika loppuun kaluttu, mutta siellä ei olekaan tarkoitus viettää aikaa kuin ihan pari päivää. Sen jälkeen koko pässi-porukka siirretään uudelle tänään valmistuneelle laitumelle. Se onkin ihana laidun! Siinä on oikein kiva vaihteleva metsä sisässä, jota pellot reunustavat. Viereen on tekeillä toinen samanmoinen.

Kun tilanne on rauhoittunut, erotetaan myös uuhi-karitsat emiltään. Uuhi-karitsat saavat jäädä sille laitumelle, jossa ovat kesän olleetkin ja äiti-uuhet menevät toiselle laitumelle joutilaiden joukkoon. Kyllä kuulkaa taitaa korvatulpille olla käyttöä hetken aikaa...





 Kuka on äiti-uuhi ja kuka karitsa?


maanantai 3. elokuuta 2015

Päiväkasvu huimaa päätä!

Punnitsin karitsat eilen ja selvisihän se, mihin ne ovat kadonneet - hurjan kasvuvauhdin alle!

Punnitus-systeeminä oli ihan henkilövaaka ja syli. Ensin suljettiin kaikki karitsat karitsabaariin, sen jälkeen toinen nosteli niitä ja toinen punnitsi sylissään. Kävi näppärän nopsasti, kun tehtiin tämä ruokinnan yhteydessä. Valtaosa karitsoista kipaisi baariin syömään, jolloin tilkittiin äkkiä raot. Loput karitsat olivat syömässä emojen kanssa, josta ne vain napsittiin baariin mukaan.

Painavin karitsoista oli 22,2 kg ja kevyin 10,7 kg. Ikäeroja on tietysti parin viikon verran, joten oli pakko laskeskella vähän vertailukelpoisia lukemia. Laskin päiväkasvun kullekin ja vähän nousi tukkakin pystyyn. Pienin päiväkasvu oli 243 g ja suurin 463 g. Keskiarvo päiväkasvuista oli 343 g. Se on käsittääkseni aika iso päiväkasvulukema. Käytin myös RuTaLan kasvatuslaskuria ja sen ennustaja laski, että tällä kasvulla painavimmat karitsat olisivat teuraspainossa jo kahden viikon päästä! Uh... Alkoi hirvittää. Vähän liian nopeata tahtia meikäläiselle. Olisi kiva kyllä itse laihtua tuollaista tahtia, sillain hetken aikaa.

Seuraava punnitus ei sitten enää onnistukaan henkilövaa'alla. Kyselin tarjousta uudesta eläinvaa'asta ja se olisi ilman alvia 480 eur. Siinä on monta rahaa! Täytyy katsoa josko löytyisi jostain käytettynä. Tyhmänä en ostanut tuossa vuosi sitten, kun sattui vastaan. Pöh.

Että semmoista tänne tällä erää, ainakin karitsat kasvaa!


Tuonne karitsaiset teljettiin punnitusta odottamaan.
Kyllä olen vain pieni karitsa! Ihan oikeasti.

High-tech digitaalivaaka.

Nämä lampaat eivät liity asiaan millään tavalla, mutta tämä on aina jotenkin niin idyllinen asetelma.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Mihin ne karitsat katosi?

Moi! Me ollaan aika isoja jo! Toi lampuri puhui jotain punnituksesta viikonloppuna, en tiiä mitä se taas pölisee.